torstai 29. syyskuuta 2011

By the way

Löysin aivan loistavan blogin: Päätä paleltaa. Rohkea mies on astunut neulomisen maailmaan.

Karkkikaupassa

Livistin tänään töistä vähän aikaisemmin ja kurvasin Kauhavalle. Siellä on meneillään messumarkkinat lauantaihin saakka Lankatavaratalo Kauhavan Kangas-Aitta Oy:ssa


Astuin sisään ja olo oli kuin lapsena karkkikaupassa. En ole aikaisemmin käynyt siellä, vaikka olen toki tiennyt, että sellainen Kauhavalta löytyy. Lankoja oli monta monta hyllyllistä. Jäihän sieltä jotain käteenkin mm. heijastinnauhaa ja Kangas-Aitan omia lankoja. Vanhalta puolelta löytyi poistomyynti ja sieltä bongasinkin 10 lankakerän pussukoita. Noista langoista en vain yhtään tiedä mitä ne on, koska vyötteet eivät ole lankojen omia. Näyttää siltä, että niitä voi neuloa 4 puikoilla. 
Kauhavan Kangas-Aitta on aivan ihana paikka, suosittelen poikkeamaan! Kannattaa tutustua myös nettisivuihin, sieltä löytyy monenlaisia neuleohjeitakin. 







sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Lohenpunaista



Viime viikonloppuna olimme tapaamassa ystäviämme ja heidän ihania lapsiaan. Likkalapset saivat pupunsa ja porukan pienin sai lämpimiä asusteita. Samalla tuli puheeksi kuinka edelliset tekemäni villasukat ovat alkaneet jäädä pieniksi 1,5v. lapsoselle. Siinäpä sitten kyläilyreissun lomassa aloin neuloa lainalangoilla ja -puikoilla uusia villiksiä. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi samana iltana, mutta toisen tekeminen hieman tihkaisi kuluneella viikolla. Sain sen tehtyä vasta tänä viikonloppuna junaillessani. En ole junalla matkustamisen ystävä, mutta käsityöt tekevät siitäkin siedettävämpää.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Ensimmäisiä kuvioita




Kaivelin vaatekaappiani ja ajattelin kuvata parin vuoden takaiset neulejutskat tänne blogiinkin. 
Tämä blogihan on kuin päiväkirja. 


Kolmiohuivi on Novitan ohjeella tehty. Tein samanlaisen huivin myös ystävälleni. Itse en ole juurikaan omaa huiviani käyttänyt, koska sitä pitäisi vähän jatkaa. Se on liian lyhyt, jos aikoisi kunnolla kietaista sen kaulan ympäri lämmittämään. Harteilla se menee oikeinkin hyvin. 


Taikabolero on ensimmäisiä neulomiani isompia juttuja. Tässä olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni tehnyt jonkinlaista pitsikuviota puikoilla. Muistan hyvin sen onnistumisen riemun jonka koin, kun kuvio alkoi muotoutua ja jopa näytti samalta kuin mallissa. 

lauantai 17. syyskuuta 2011

Deadline saavutettu

Otsikko vähän huijaa. Sain melkein valmiiksi kaikki suunnittelemani neulomukset. Pupuista jäi uupumaan kaksi ja yhdet pitkävartiset villikset ovat vielä lankakeränä. 


Ystävän poikavauvalle tein kypärämyssyn, villasukat ja tumput. Vauvan tumppuihin loin 40 silmukkaa (10 per puikko), puikot olivat kokoa 3,5. Neuloin ensin joustinneuletta (1o, 1n) noin 13 kerrosta. ja sen jälkeen sileää (kaikki oikein) saman verran, jonka jälkeen aloitin kavennukset: I ja III puikkojen lopussa kaksi oikein yhteen ja II sekä IV puikkojen alussa ylivetokavennus (=nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 1 s. oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Näitä tein niin kauan kunnes jokaisella puikolla oli enää kaksi silmukkaa. Sitten vain langan katkaisu ja vedetään se silmukoiden läpi, kiristetään ja päätellään hyvin. 

Vauvan villikset ovat Marttojen ohjeella tehty. Ohje löytyy tästä. Vauvan myssyn ohjeet ovat olleet Novitan Wool-langan vyötteessä, mutta ohje löytyy myös täältä.




Kanikaverit