Kädentaidot -messuilla tuli vietettyä lauantaipäivä. Siellä oli valtavasti nähtävää, hypisteltävää, ihasteltavaa ja koettavaa ja ja ja. Paratiisi.
Mukaani tarttui vain neljä lankakerää (olen aika tyytyväinen, etten villiintynyt siellä lankojen seassa liikaa). Sain myös muutamia ideoita itsetehtyihin korviksiin ja ostinkin "korviskoukkuja" pikkupussillisen. Joululahjapakettiin käärittävääkin sieltä löytyi. Kaikkea en kuitenkaan messuilta saanut eli Ideaparkiin piti turvautua oikeanlaisen Kiertin bambutiskirätin ostossa. Jos haluat hyvän tiskirätin, niin osta ehdottomasti kyseinen bamburätti!
Neuloin muuten eräänä päivänä Arnen ja Carloksen joulupallon ja totesin, että onpa yksinkertaista. Niitä pitäisi tehdä paljon lisää vielä ennen joulua.
tiistai 22. marraskuuta 2011
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
Joulustressiä
Uskonpa, että joulu tulla jollottaa, jos alkaa neuloa Arnen ja Carloksen joulupalloja. Joku iäkäs nainen oli kuulemma näille veijareille sanonut, että häntä harmittaa, kun on neulonut 30 vuotta kaikenlaista eikä ole koskaan keksinyt neuloa joulukuuseen palloja ja eiköhän senkin idean sitten keksi kaksi miestä. =)
Joulu tosiaan on aika lailla nurkan takana ja pää on täynnä ajatuksia neulomuksista mitä pitäisi pukinkonttiin kääräistä. Lisää ideoita tulee todennäköisesti Tampereelta Suomen Kädentaidot -messuilta, jotka on ensi viikonloppuna. Olen odottanut näitä messuja siitä alkaen, kun kesän jälkeen taas alkoi käsitöiden tekeminen maistua.
Messuilla joudun varmaan rikkomaan lankojen ostolakkoani. Tähän mennessä olen saanut tuhottua kolme kokonaista kerää sekä ainakin noin viiden lankakerän jämät. Tästä toki pitää miinustaa myös Virosta ostettu lankakerä... Mutta hei, käsityömessuilta vaan ei voi palata kotiin ilman lankoja!
www.arne-carlos.com |

maanantai 14. marraskuuta 2011
Napitusta
Nappikaulakorun tarvikkeeksi kävi vanha kunnon kalalanka ja nappeja iso läjä. Leikkasin langoista 4 pätkää, pituudeltaan n. metrin per pätkä. Pujottelin napit sopivin välein lankoihin ja tein solmut nappien taa, jotta pysyisivät paikoillaan hyvin.
perjantai 11. marraskuuta 2011
Kartalla
torstai 10. marraskuuta 2011
Kulutusta
Aika kiva fiilis. Jättikerä (200g) violettia Red Heart Denveriä on nyt saatu kulutettua. Melko riittoisa kerä se oli, sillä siitä tuli kynsikkäät, 35cm pitkät säärystimet ja 30cm pitkä tuubikaulahuivi. Tuubiin loin pyöröpuikolle n. 150 s ja tein ekan ja viimeisen kerroksen nurin, josko se vähän hillitsisi tuubin rullautuvuutta. Muutoin neuloin pelkkää sileää neuletta. Koulutuspäiväkin sujui mukavasti, kun oli käsillä jotain tekemistä. Moni ei taida ymmärtääkään sitä kuinka paljon paremmin pystyy keskittymään kokouksissa ja luennoilla, kun samalla neuloo. Suosittelen.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Tilkkuja
Sain facebookin kautta kutsun auttaa kodittomia Viron venäläisiä kutomalla 15cm x 15cm tilkkuja, joista sitten kootaan iso peitto. Humanitäärinen Idäntyö vie Viroon kodittomille ja orvoille avustusta marraskuun lopussa. Tietenkin tartuin haasteeseen ja sain mukavasti tuhottua jämälankojani. Nyt olen laittamassa peiton kokoajalle ensimmäisen paketin, jossa on tilkkuja sekä myös kahdet vauvojen tumput, jospa nekin olisivat jollekin tarpeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)