sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Jotain omaa

Eilen aamulenkillä sain idean. Oikein omasta päästäni (jee!) suunnittelin pikkupussukan, johon tulisi kiristysnyöri ja paljon pieniä helmiä. Heti kotiin päästyäni kaivoin sopivat lankakerän rippeet esille ja puikot nro 3. Niinpä pikkupussukka alkoi saada muotoaan.

Pussukka neulotaan tasona. Loin 46 silmukkaa ja aluksi neuloin joustinneuletta (1o, 1n) 4 krs. Sen jälkeen 5krs sileää neuletta. Sitten neuloin seuraavat kaksi kerrosta siten, että tasavälein neuloin kaksi silmukkaa nurin (ja työn nurjalla puolella tietenkin oikein). Siten sain työhön helmien paikat. Voihan ne myöhemminkin sommitella valmiiseen pussukkaan, mutta ajattelin tehdä pallukoille omat paikkansa. Siitä jatkoin neuloen aina 5 välikerrosta sileää ja taas parit nurjat silmukat helmille. Pussukan pohjaan neuloin 10 krs sileää neuletta. Kun pääsin loppumetreille, niin sitten toki taas neuloin joustinta 4krs ja päättelin työn. Ompelin sivusaumat yhteen ja helmet paikoilleen. Nyörin tein kahdesta langasta kieputtamalla ja pujottelin sen joustinneuleeseen. Tadaa: valmista tuli!

Nella-neiti 4 vee saa tämän itselleen




ps. nyt blogini ulkomuoto on selkeämpi vai mitä mieltä olette?

3 kommenttia:

  1. Ihana pussukka!

    Ulkoasu näyttää nyt hyvältä, ja selkeämmältä kuten itse sanoit. Kiva käydä täällä lukemassa juttuja.

    VastaaPoista
  2. Niin ja ihunaa että pidät pussukasta!

    VastaaPoista