perjantai 26. syyskuuta 2014

Vielä kerrostaloasukkina

Tämä lienee jo viimeisin kirjoitus täältä kerrostaloasunnostamme.  Seuraavaksi kirjoitan omasta talostamme ja laitan kuvia remontista, ennen ja jälkeen. Maltan tuskin odottaa, että pääsemme touhuamaan omaan kotiimme. Saamme lähipäivinä avaimet ja virallisesti talo on meidän 1.10. alkaen. Tässä eletään nyt suurien muutosten edessä ja varmaan tullaan muistamaan tämä vaihe elämässämme pitkään. Jännittävää!

Poikaanenkin sai villasukat, joiden langat hän valitsi itse ja kyseli moneen otteeseen joko sukat on valmiit, vaikka vasta pari kerrosta olin neulonut. Poikaanen oli myös aina valmis kokeilemaan sukkia, kun mittailin kavennuksen aloitusta. Ei moittinut törröttäviä puikkoja. Malli on omasta päästä ja ilman suunnittelua tehty. Maijaa ja Novita Wool -lankaa kolmosen puikoilla 40s, ainaoikein tiimalasikantapää ja kärjessä sädekavennus. 




Olen pohtinut jo jonkun aikaa Marttoihin liittymistä ja viimein klikkailin tietoni netissä Marttojen rekisteriin. Viime viikolla olin täällä Seinäjoella Marttojen korujen tuunausillassa. Otin mukaani vanhan rikkinäisen kaulakoruni ja lähdin matkaan tyhjän pään tekniikalla. Kesti jonkun aikaa ennen kuin keksin miten ne tuunailen uusiksi. Harmittaa kun minulla ei ole kuvaa vanhasta korustani, mutta alla kuva tuunatusta uudesta kaulakorusta ja osista jotka jäi yli. 



2 kommenttia:

  1. Poikaasella on silmää, kun noin mukavan väriset langat valitsi! Mukavia muuttopuuhia teille!

    VastaaPoista