perjantai 31. joulukuuta 2010

Pipo piponen

Varoitus Elnalle: jos haluat säilyttää jännityksen, niin älä lue tätä. :)

Sain valmiiksi ystävälleni Elnalle pipon kiitoksena marraskuisesta elokuvanautinnosta. Hän on toivonut joskus vuosi sitten turkoosia pipoa ja langatkin minulla on ollut jo lähes yhtä kauan. Pistän siis paketin postiin ja matkalle kohti Helsinkiä.




Pipon malli on Novitalta hieman mukaellen tehty. Lankana käytin SandnesGarnin Alfaa, jonka vyötteessä oli suositeltu nron 7 puikkoja. Aloitin tekemisen niillä, mutta piposta tuli mielestäni niin harva, että Elna -raukan pää paleltuisi talven pakkasissa. Neuloin pipon 4,5 sukkapuikoilla ja loin yhteensä 76 silmukkaa.  Aluksi neuloin joustinneuletta (1o 1n) noin 6 cm.  Sen jälkeen Novitan mallin mukaan joka toinen kerros joustinneuletta ja joka toinen oikein. Kun pipon pituus oli n. 25 cm neuloin koko kerroksen 2 o yhteen, sen jälkeen yhden välikerroksen oikein ja jälleen koko kerroksen 2o yhteen.  Sitten katkaisin langan ja pujotin sen loppujen silmukoiden läpi. Kiristin ja päättelin hyvin. 







Lisää neulomisjuttuja ensi vuonna. Hyvää uutta vuotta! 

torstai 30. joulukuuta 2010

Lukutoukka

Sain joululahjaksi avopuolisoltani hartaasti toivomani Kate Jacobsin kirjat: Pieni lankakauppa ja Lankakaupan tyttö. Odotan innolla, että pääsen niitä lukemaan ja sen jälkeen voin ostaa vielä sen kolmannen osan. Tällä hetkellä on meneillään Wallander, enkä enää jaksaisi sitä lukea, vaikka hienoja kirjojahan nekin ovat. Periaatteeni on kuitenkin se, että aloitetut kirjat luetaan loppuun ja sitten vasta siirrytään seuraavaan. Sen verran kuitenkin Kate Jacobsin kirjoja jo selailin, että huomasin niissä olevan myös neuleohjeita ja leivonnaisten reseptejä. Mahtavaa!







Nyt on todellakin ryhdyttävä lukemaan se Wallander loppuun!

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Ikuisuusprojekti

Vihdoin ja viimein sain aloitettua projektin, joka on ollut mielessä jo kauan: neuleohjeet kirjojen ja kansien väliin. Vielä on paljon tekemistä, mutta kyllä se siitä. Olen keräillyt neuleohjeita netistä ja ehkä joitain sovelluksia keksinyt myös itse. Lähinnä kuitenkin neulomiseni tapahtuu ohjeiden avulla, en ole vielä niin kehittynyt, ettäkö loisin upeita luomuksia päästäni. Nyt ryhdyn vielä leikkaamaan ja liimaamaan. Sitten voin jälleen jatkaa puikkojen parissa.






meneillään oleva työ


tiistai 28. joulukuuta 2010

Tervetuloa!

Tutustun blogien ihmeelliseen maailmaan. Odotan nyt kovasti sitä, että jään koukkuun tähän kirjoitteluun. Neuleblogi on minulle se parhain vaihtoehto, mistäpä muustakaan haluaisin kysellä ja kertoa kuin langoista ja puikoista. Innostuin noin kaksi vuotta sitten neulomisesta, innoittajana Anu Harkki. Olin lukenut, että hän oli tehnyt päätöksen neuloa villapaidan ennen kuin täyttää 30 vuotta. Ajattelin, että siinä on ideaa ja päätin tehdä samoin. Siitä alkaen olen neulonut kaikenlaista, mutta en vieläkään sitä villapaitaa. Vielä on 30 ikävuoteen matkaa muutama kuukausi.