Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. syyskuuta 2012

Kangastuksia

Olin kuin Lady Gaga konsanaan ja shoppailin eilen Eurokankaassa. Varovasti ostin kankaita, koska nämä ompelutaidot eivät mitenkään päätä huimaa. Alekoreilla vain kiertelin ja löysinkin ihanaa kukkakangasta, josta tein itselleni tuubihuivin. Nyt kun se on valmis, niin sepä onkin vaan aika kiva ja ihanaa pehmeää kangasta. Mutta saumoja ei saa kovin tarkasti tutkia! 
Eva pääsi tositoimiin


Ostin myös pussillisen tilkkuja viidellä eurolla ja kotona sitten avasin tuon aarrearkun. Siellä oli kolmisenkymmentä eri kokoista kangaspalaa, joista suurimmat pari metriä pitkiä. Suurin osa oli sellaisia metri kertaa metrin paloja. Kivaa oli se, että siellä oli useampia samanlaisia tilkkuja, mutta eri värisenä. Niistähän voi tehdä vaikka sisustustyynyjen päällisiä. 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ensiapua

Ompelemiseen hurahtanut naikkonen täällä nyt kirjoittelee. Tai en tiedä olenko hurahtanut vielä ompelemiseen, mutta siihen liittyviin tarvikkeisiin kyllä. Jyskistä jäi mukaan ompeluloota, tiedä sitten kuinka laadukasta tavaraa se sisältää, mutta onpahan jonkinsortin ensiapulaukku.  



lauantai 30. kesäkuuta 2012

Oi Eeva!

Käsityökenttäni laajenee tästä eteenpäin: ostin vihdoin viimein ompelukoneen. Huutokaupasta se omakseni tuli 25 eurolla, kiitos appiukon. Enpäs tiedä kuinka vanha peli on kyseessä, mutta merkki on Eva Economic 530. Melkoisen hyvin se pelittää ja siistikin se on. Olen viimeksi ommellut yläasteella, joten aika ruosteessa on taidot... Kuitenkin eka homma onnistui aika hyvin. Idea kahvipussicoastereihin eli lasinalusiin tuli kiertoidea-blogista