Tuntuu, että olen kirjoittanut niin paljon viime aikoina, ettei oikein synny tänne blogiin mitään.
Eilen kirjoittelin opintoihin liittyen myöhään yöhön saakka. Jotenkin kirjoittamiseen löytyy aika vasta sitten, kun Poikaanen on käynyt unten maille. Kohta opinnot on loppuun suoritettu, eikä tarvitse niistä enää murhetta kantaa. Sitten aloitan todenteolla pukinkonttiin neulomisen ( + kaiken muun keskeneräisen teon...). Elän selkeästi tällä hetkellä "sitten kun"-aikaa.
Nyt löytyi blogikirjoittamiselle aikaa. Meidän keittiössä on meneillään leipomisleikit. Poikaanen tekee vedestä ja vessapaperista mössöä, jota jakaa tasaisesti jääpalamuotteihin. Sotkua vähän syntyy, mutta ei haittaa.
Pienelle tulevalle kummipojallemme tein vauvan myssyn ja tumput. Sinikirjava lanka on regian vauvalankaa, jota neuloin kolmosen puikoilla. Tosi ohutta lankaa, jos neuloisin löysempää niin puikkokoko olisi ollut varmaankin 2,5.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvan asusteita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvan asusteita. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 18. lokakuuta 2015
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Asusteita pikkuneidille
Pääsiäisenä tapasimme pienen prinsessan ensi kertaa. Pikkuneiti oli kuukauden ikäinen ja sai nyt myssyn ja lapaset. Sukatkin ovat kohta valmiit ja ne lähtevät postissa muutaman muun jutun kanssa. Kypärämyssyn ohje on Novitalta ja se on aikoinaan ollut myös Wool-langan vyötteessä. Woolista on nämä asusteet tehty. Lapasissa hyödynsin Kardemumman talon Lise-Loten pikkuiset sukat ohjetta. Vinkin tuohon kuvioon sain anopilta. Kuviota oli tosi kiva tehdä, mukavaa vaihtelua pelkälle joustinneuleelle ja on vielä näyttäväkin. Lapasissa on ensin 40s, mutta varren joustinneuleeseen tullessa vähensin joka puikolta yhden silmukan (36s) ja näin myös kämmenosaan tullessa (32s).
Seuraava projekti onkin kämmekkäät itselle Debbie Blissin pehmeästä langasta. Ai että! Mukava kevät tulossa!
Seuraava projekti onkin kämmekkäät itselle Debbie Blissin pehmeästä langasta. Ai että! Mukava kevät tulossa!
maanantai 13. elokuuta 2012
Syksyä ilmassa
Olen syksyihminen. Kyllä talvi- ja kevätihminenkin, mutta en yhtään kesäihminen. Tämä kesä oli ihana: viileä ja sateinen, kaikenkaikkiaan minulle sopiva. Olen tosissani, aivan totta. Syksy tulee kohisten ja se on ihanaa. Kutimet on jo kaivettu esiin, langat on laitettu ojennukseen ja neulomuksia on valmistunutkin yllättävän paljon.
Poikaaselle aloin pikapikaa neuloa lapasia seuraavan päivän reissua varten. Huomasin, että tenavan kädet olivat sen verran isot, että keväällä käytetyt lapaset olivat jo pienet. Halusin lapasiin pitkän varren ja sellaisen joka auttaisi niitä pysymään hyvin kädessä. No, tein junasukkien pitkät varret ja ihan perus kämmenosan ilman peukalon paikkaa. Lankana on merinovillainen Viking Garnin Baby Ull ja silmukoita 40 kolmosen puikoilla. Aika kivat tuli, mutta en tiedä pysyykö ne hyvin kädessä, Poikaanen kun ei reissussa tarvinnutkaan lapasia. Oli vielä sen verran lämmin päivä, mutta jo syksyltä tuoksahtava.
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Käsien taitoja
| Äitini tekemät pikkutossut |
| Junasukkia tulikin monet, ne pysyy todella hyvin jalassa. |
![]() |
| Turvakaukaloon sopiva pussihaalari on Tuula-mummun tekosia. Alla vauvan isoisoisän tekemä kehto. |
| Asusteet kruunaavat asun kuin asun. Tuula-mummun kädentaitoa. |
| Tätikin virkkasi isoäidin neliöistä peiton. |
| Vaikka mieli ei enää pysy ajan tasalla, niin silti kädentaidot säilyvät. Vauvan yli 80v. isomummun tekemä peitto <3 |
![]() |
| Isotädin virkkaamat tennarit |
| Perintökalleudet. Vauvan isän äiti on tehnyt nämä 28 vuotta sitten. Nämä on olleet päällä sekä isällä että pojalla, kun on ensi kertaa tultu kotiin. |
lauantai 17. syyskuuta 2011
Deadline saavutettu
Otsikko vähän huijaa. Sain melkein valmiiksi kaikki suunnittelemani neulomukset. Pupuista jäi uupumaan kaksi ja yhdet pitkävartiset villikset ovat vielä lankakeränä.
Ystävän poikavauvalle tein kypärämyssyn, villasukat ja tumput. Vauvan tumppuihin loin 40 silmukkaa (10 per puikko), puikot olivat kokoa 3,5. Neuloin ensin joustinneuletta (1o, 1n) noin 13 kerrosta. ja sen jälkeen sileää (kaikki oikein) saman verran, jonka jälkeen aloitin kavennukset: I ja III puikkojen lopussa kaksi oikein yhteen ja II sekä IV puikkojen alussa ylivetokavennus (=nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 1 s. oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Näitä tein niin kauan kunnes jokaisella puikolla oli enää kaksi silmukkaa. Sitten vain langan katkaisu ja vedetään se silmukoiden läpi, kiristetään ja päätellään hyvin.
Vauvan villikset ovat Marttojen ohjeella tehty. Ohje löytyy tästä. Vauvan myssyn ohjeet ovat olleet Novitan Wool-langan vyötteessä, mutta ohje löytyy myös täältä.
![]() |
| Kanikaverit |
torstai 24. maaliskuuta 2011
Historian havinaa
Tuumin, että laitan tänne blogiin joitain jo aikaisemmin tehtyjä neulejuttuja. Säilyisivät sitten täällä muistona kuin päiväkirjassa. Kyllähän nuo kuvat ovat koneella, mutta monen ajan kuluttua ei välttämättä enää muistaisi kenelle ne on tehty ja koska. Olen neulonut neuletakin ja asusteita, jälleen kerran, ystävän lapselle. Osan jo ennen lapsen syntymää noin vuosi sitten.
Ohjeet ovat Novitan, lankoina keltainen Wool ja pinkki Nalle aloevera. Myssyn ohje oli Wool-langan vyötteessä ja villasukat ovat Marttojen vauvasukan ohjeella tehty. Lapaset taitaa olla omaa sovellusta kumpainenkin. Neuletakki on niin ikään Novitan malli, ilman etutaskuja.
Tuleva viikonloppu hurahtaa reissussa. Nyt pakkaamaan ja huomenna kohti Riikaa ystävän luo!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




