torstai 17. toukokuuta 2012

Rätti väsynyt(kö)



Vauvan hoitamisen ohessa ei kannattanut aloittaa mitään mahdotonta, varsinkaan nyt kun halusin saada nopeasti valmista. Muutenkin roikkuu tuolla lankakorin pohjalla puolivalmiita, suuritöisiä juttuja ihan riittämiin. 


Aina tarpeellinen tiskirätti oli nyt työn aiheena. Lankana on Hjertegarnin bambulanka, jonka voi pestä 40 asteessa. Se onkin kätevää, jotta voi heittää koneeseen muun pyykin mukaan, eikä tarvitse mitään hienopesuja värkätä. Rätti on jo testattu ja toimii muuten älyttömän hyvin! Paras rätti, mikä meidän huushollissa on koskaan ollut. Tässä siis suosittelemisen arvoinen lanka tiskirättiin, vinkkinä myös Maaritille, joka blogikirjoituksessaan harmitteli Novitan bambulangan lopettamista. 


Loin 55 silmukkaa ja neuloin neljä ensimmäistä kerrosta aina oikein. Sen jälkeen jatkoin niin, että jokaisen puolen alussa ja lopussa neuloin aina oikein ja muuten sileää neuletta (= työn oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin). En tiedä montako kerrosta neuloin, kunhan silmämääräisesti katsoin koska alkaisi näyttää sopivan kokoiselta. Lopuksi neuloin neljä kerrosta aina oikein. Homma valmis, eikä todellakaan mikään väsynyt rätti.