Nämä on kunnon tumput, joiden alle voi vielä villahanskatkin sujauttaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapaset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapaset. Näytä kaikki tekstit
torstai 7. marraskuuta 2013
Kasvivärjätyt lapaset
Niistä heinäkuussa värjäämistäni langoista syntyi nyt vihdoin jotakin. Tein itselleni lapaset, vaikka aloitin työn kyllä sillä ajatuksella että teen Poikaaselle villahousut, mutta lanka oli kuitenkin niin paksua, että ehkä teen housut jostain ohuemmasta langasta. Tässä käytin lankaa, joka värjättiin pietaryrteillä eli nappikukalla, lankaa kului n. 100g. Ihanan lämpöistä oli tämä Virtain villa. Neuloin lapaset 4,5 puikoilla ja loin 11 silmukkaa per puikko eli siis 44 s. Tein melko pitkät varret, että pyöräillessä mukavasti lämmittää ranteita. Varsi on joustinneuletta ja muut sileää. Innoistun niin viimeksi tuosta silmukoiden jäljentämisestä ommellen, että näihin ompelin pöllökuvion. Kuvio siihen löytyi Facebookin Voihan villasukka -ryhmästä, joka on muuten sellainenkin inspiraation lähde, että voi pojat! Olen tästä aiemminkin kirjoittanut, mutta sieltä niitä ideoita ammentaa vaikka kuinka.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Poikaaselle pukinetta
Tein Poikaaselle vihreästä ja oranssinkirjavasta Maija-langasta sukat ja lapaset. Malli on ihan perus, loin kolmosen puikoille 44 silmukkaa molempiin ja väriä olen vaihdellut viiden kerroksen välein. Näihin riitti 50g kerä kumpaakin ja jäi vielä pienet nyssykätkin.
Neliskanttiset puikot on mun suosikit. Ne vaan on jotenkin niin hyvät. En tee niillä liian tiukkaa eli silmukat tosiaan jopa luistavat puikolla ja lisäksi saan mielestäni sileämpää jälkeä aikaiseksi. Sukissa on myös toinen ihastukseni, tiimalasikantapää, ja siinä olen vähän jopa oikonutkin, nimittäin neulomalla kantapään aina oikein. Vähän hassun näköinen se on, mutta ehkäpä myös hieman paksumpi ja kestävämpi. Tiimalasikantapää itsessään oikoo jo monta eri vaihetta, kuten esim. kantatilkun tekeminen, kantapohjan kavennukset ja silmukoiden poimiminen reunasta hoituu tiimalasikantapäässä kaikki samalla kertaa eikä tarvi tehdä edes kiilakavennuksia. Nopea, näppärä ja helppo! Jos et ole jo huomannut, niin minä olen tlk:n (tiimalasikantapään) puolestapuhuja.
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Asusteita pikkuneidille
Pääsiäisenä tapasimme pienen prinsessan ensi kertaa. Pikkuneiti oli kuukauden ikäinen ja sai nyt myssyn ja lapaset. Sukatkin ovat kohta valmiit ja ne lähtevät postissa muutaman muun jutun kanssa. Kypärämyssyn ohje on Novitalta ja se on aikoinaan ollut myös Wool-langan vyötteessä. Woolista on nämä asusteet tehty. Lapasissa hyödynsin Kardemumman talon Lise-Loten pikkuiset sukat ohjetta. Vinkin tuohon kuvioon sain anopilta. Kuviota oli tosi kiva tehdä, mukavaa vaihtelua pelkälle joustinneuleelle ja on vielä näyttäväkin. Lapasissa on ensin 40s, mutta varren joustinneuleeseen tullessa vähensin joka puikolta yhden silmukan (36s) ja näin myös kämmenosaan tullessa (32s).
Seuraava projekti onkin kämmekkäät itselle Debbie Blissin pehmeästä langasta. Ai että! Mukava kevät tulossa!
Seuraava projekti onkin kämmekkäät itselle Debbie Blissin pehmeästä langasta. Ai että! Mukava kevät tulossa!
maanantai 21. tammikuuta 2013
Krokokoo!
Sain tässä taannoin ystävältäni tekstarin, jossa oli kuva krokotiililapasista. Hän oli kuvannut työkaverinsa lapaset ja sellaiset kuulemma piti saada itsellekin. Kyllähän minä otin haasteen vastaan ja lähdin niitä sitten suunnittelemaan ja väsäämään kuvien perusteella. Kaiken lisäksi ystäväni oli juuri valmistunut, joten hän sai krokolapaset sitten valmistujaislahjaksi. Tällaiset niistä tuli:
Ensin tein ihan peruslapaset vihreästä 7 veljeksestä luoden nelosen puikoille 40 silmukkaa. Sitten loin punaisella värillä 20 silmukkaa ja tein ainaoikeaa tasona 22 krs, jonka jälkeen aloin kavennella. Mittailin palaa lapasten kärkiosaan ja neuloin joka toinen kerros kummastakin päästä 2o yhteen. Lopussa taisin kavennella vähän useammin. Sitten poimin työn alalaidasta 7 silmukkaa ja tein peukalon mallisen osan jälleen neuloen ainaoikeaa, kaventelin sitäkin sopivin väliajoin, kunnes alkoi näyttää samalta kuin peukalon kärki. Ompelin punaisen osan kiinni lapasiin ja kiinnitin silmät sekä tein hampaat tasaisen epätasaisin väliajoin valkoisella langalla solmuja tehden. Apropoo, Krokokoot ovat valmiit uusiin seikkailuihin.
| Lähtötilanne ennen kokoamista |
Malli: Krokotiililapaset
Lanka: 7 veljestä; 100g vihreää
sekä pikkukerä punaista ja hitusen valkoista.
Muut tarvikkeet: silmänapit
Ensin tein ihan peruslapaset vihreästä 7 veljeksestä luoden nelosen puikoille 40 silmukkaa. Sitten loin punaisella värillä 20 silmukkaa ja tein ainaoikeaa tasona 22 krs, jonka jälkeen aloin kavennella. Mittailin palaa lapasten kärkiosaan ja neuloin joka toinen kerros kummastakin päästä 2o yhteen. Lopussa taisin kavennella vähän useammin. Sitten poimin työn alalaidasta 7 silmukkaa ja tein peukalon mallisen osan jälleen neuloen ainaoikeaa, kaventelin sitäkin sopivin väliajoin, kunnes alkoi näyttää samalta kuin peukalon kärki. Ompelin punaisen osan kiinni lapasiin ja kiinnitin silmät sekä tein hampaat tasaisen epätasaisin väliajoin valkoisella langalla solmuja tehden. Apropoo, Krokokoot ovat valmiit uusiin seikkailuihin.
maanantai 13. elokuuta 2012
Syksyä ilmassa
Olen syksyihminen. Kyllä talvi- ja kevätihminenkin, mutta en yhtään kesäihminen. Tämä kesä oli ihana: viileä ja sateinen, kaikenkaikkiaan minulle sopiva. Olen tosissani, aivan totta. Syksy tulee kohisten ja se on ihanaa. Kutimet on jo kaivettu esiin, langat on laitettu ojennukseen ja neulomuksia on valmistunutkin yllättävän paljon.
Poikaaselle aloin pikapikaa neuloa lapasia seuraavan päivän reissua varten. Huomasin, että tenavan kädet olivat sen verran isot, että keväällä käytetyt lapaset olivat jo pienet. Halusin lapasiin pitkän varren ja sellaisen joka auttaisi niitä pysymään hyvin kädessä. No, tein junasukkien pitkät varret ja ihan perus kämmenosan ilman peukalon paikkaa. Lankana on merinovillainen Viking Garnin Baby Ull ja silmukoita 40 kolmosen puikoilla. Aika kivat tuli, mutta en tiedä pysyykö ne hyvin kädessä, Poikaanen kun ei reissussa tarvinnutkaan lapasia. Oli vielä sen verran lämmin päivä, mutta jo syksyltä tuoksahtava.
perjantai 10. helmikuuta 2012
Turhautumisia
Olen saanut neulottua jonkin verran, vaikka nyt loppuraskaudesta, kun vähäsen turvottaa, tuppaavat nuo sormenpäät puutumaan melkoisesti. Välillä kun ravistelee ja jumppaa käsiä, niin taas pystyy pari kierrosta tekemään. Vauvalle olen tekemässä merinovillaista neuletakkia, mutta tässä ennen sen valmistumista tein parit lahjat.
Tennarisukat menevät kaverilleni, joka halusi ehdottomasti samanlaiset, kun hän näki avopuolisoni vastaavanlaiset sukat, jotka mieheni äiti teki joululahjaksi. Tennarisukkien ohje löytyy Novitan sukkalehdestä, joka ilmestyi loppuvuodesta.
Neuloin peruslapaset 1-vuotiaalle. Tein niistä peukalokiilattomat. En tiedä yhtään ovatko ne käteen sopivat ja ovatko peukalot oikealla kohdallaan. Jotenkin on niin hankala löytää netistä sellaista selkeää ohjetta siitä, että kuinka paljon neulon lapasia, ennenkuin teen peukalon paikan. Joka puolelta löytyy vain ohje: "kun olet neulonut sileää peukalon tyveen saakka, tee peukaloa varten aukko jne..." Mistä tiedän missä kohtaa se peukalon tyvi on, kun teen lahjaksi ja lahjan saajan käsi on parinkymmenen kilometrin päässä? Eikä sitten viitsi soittaa ja pyytää mammaa mittaamaan lapsosen käsi. Ja sitten kun neuloo/kutoo sukkia ja ohjeessa lukee: "kun pikkuvarvas peittyy, aloita kavennukset". Taas törmään samaan ongelmaan: mistä tiedän koska se pikkuvarvas peittyy, kun teen jollekin toiselle kuin itselle niitä sukkia? Huoh. Hei te ihmiset, antakaapas hyviä vinkkejä tähän ongelmaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)