Ystäväni sai vauvan viime vuoden puolella. Kastepäivän tienoilla näin hänet ensimmäistä kertaa ja itkuhan siinä tuli. On syntymän ihme niin valtavan liikuttavaa ja ihanaa.
Tein lapsoselle junasukat, junasukkamaiset tumput ja Novitan ohjeen mukaisen vauvan kypärämyssyn. Lankana näissä Dropsin Baby Alpaca Silk (sininen) ja Novitan Wool (harmaa).
Lapsen äiti sanoo näin: "nämä on ollut niin hyvät käytössä. Sukat ei lähde jaloista, eikä tumput käsistä, vaikka pojalla olisi kuinka kova meno päällä. Erityisesti kiitosta saa myssyn etulohkolämmitin. Tavalliset pipot kun tahtoo nousta ja otsa jää paljaaksi."
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kypärämyssy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kypärämyssy. Näytä kaikki tekstit
lauantai 28. maaliskuuta 2015
tiistai 2. huhtikuuta 2013
Asusteita pikkuneidille
Pääsiäisenä tapasimme pienen prinsessan ensi kertaa. Pikkuneiti oli kuukauden ikäinen ja sai nyt myssyn ja lapaset. Sukatkin ovat kohta valmiit ja ne lähtevät postissa muutaman muun jutun kanssa. Kypärämyssyn ohje on Novitalta ja se on aikoinaan ollut myös Wool-langan vyötteessä. Woolista on nämä asusteet tehty. Lapasissa hyödynsin Kardemumman talon Lise-Loten pikkuiset sukat ohjetta. Vinkin tuohon kuvioon sain anopilta. Kuviota oli tosi kiva tehdä, mukavaa vaihtelua pelkälle joustinneuleelle ja on vielä näyttäväkin. Lapasissa on ensin 40s, mutta varren joustinneuleeseen tullessa vähensin joka puikolta yhden silmukan (36s) ja näin myös kämmenosaan tullessa (32s).
Seuraava projekti onkin kämmekkäät itselle Debbie Blissin pehmeästä langasta. Ai että! Mukava kevät tulossa!
Seuraava projekti onkin kämmekkäät itselle Debbie Blissin pehmeästä langasta. Ai että! Mukava kevät tulossa!
lauantai 17. syyskuuta 2011
Deadline saavutettu
Otsikko vähän huijaa. Sain melkein valmiiksi kaikki suunnittelemani neulomukset. Pupuista jäi uupumaan kaksi ja yhdet pitkävartiset villikset ovat vielä lankakeränä.
Ystävän poikavauvalle tein kypärämyssyn, villasukat ja tumput. Vauvan tumppuihin loin 40 silmukkaa (10 per puikko), puikot olivat kokoa 3,5. Neuloin ensin joustinneuletta (1o, 1n) noin 13 kerrosta. ja sen jälkeen sileää (kaikki oikein) saman verran, jonka jälkeen aloitin kavennukset: I ja III puikkojen lopussa kaksi oikein yhteen ja II sekä IV puikkojen alussa ylivetokavennus (=nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 1 s. oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Näitä tein niin kauan kunnes jokaisella puikolla oli enää kaksi silmukkaa. Sitten vain langan katkaisu ja vedetään se silmukoiden läpi, kiristetään ja päätellään hyvin.
Vauvan villikset ovat Marttojen ohjeella tehty. Ohje löytyy tästä. Vauvan myssyn ohjeet ovat olleet Novitan Wool-langan vyötteessä, mutta ohje löytyy myös täältä.
![]() |
| Kanikaverit |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


