maanantai 17. lokakuuta 2011

Hirveen punaista

Tein viime jouluksi isälleni ja veljelleni lahjaksi metsästyspipot. Molemmat ovat kovia metsämiehiä ja metsästyksessähän tärkein juttu on punainen nuttu.

Lankana käytin punaista 7 veljestä sekä vihreänkirjavaa Nalle Colori –lankaa, jota ei enää taida olla myynnissäkään. Näillä langoillahan on eri puikkosuositukset, mutta olen niin laiska, että en jaksa välillä vaihdella puikkoja. Kompromissina tein pipon 3,5 nron sukkapuikoilla. 

Jahtimiehen päätä lämmittää
Tämän mallin löysin jostain silloin vuosi takaperin, mutta nyt en todellakaan muista mistä. Olen myös soveltanut joitakin ohjeita yhteen, joten tässäkin saattaa olla useamman pipon mallit pohjana.  
Tutkailin pipoa ja olen tehnyt sen seuraavalla tavalla:

Loin 120 silmukkaa, 30 s/puikko. Ensin neuloin vihreällä langalla n. 5 cm 1o 1n, siten että oikein neulottu silmukka neulotaankin takakautta oikein eli nappaat vasemman puolen puikolta silmukan takapuolelta ja neulot sen kuten neuloisit oikean silmukan. Vielä siis selvennyksenä, että et otakaan silmukkaa etupuolelta kuten yleensä vaan puikon takaa (ks. kuva alla).

Vaihdoin punaiseen lankaan ja neuloin noin 12cm 1o takakautta ja 2 n. Näet pipokuvassa kuinka tuo takakautta oikein neulottu silmukka on enemmän kohollaan kuin normaali oikein neulottu silmukka. Tämä onkin mallin juju. Voit toki tehdä oikeat silmukat tavallisestikin.    

Kun pipoa oli tehtynä yhteensä 17 cm, oli ensimmäisen kavennuskerroksen vuoro. Kavensin siten, että neuloin jokaiset nurjat silmukat nurin yhteen = 80 silmukkaa. Tällöin puikoilla on koko kerros 1o (takakautta) ja 1n, näitä tein neljä kerrosta. Seuraavalla kerroksella neuloin koko kerroksen 2 s oikein yhteen = 40s  ja tämän kerroksen sekä tästä eteen päin tein oikeat silmukat normaalilla tavalla etukautta. Neuloin väliin 4 krs pelkkää oikeaa (=sileä neule). Neuloin jälleen koko kerroksen ajan 2 s oikein yhteen = 20s ja väliin 4 krs sileää neuletta. Neuloin vielä koko kerroksen ajan 2 s oikein yhteen ja katkaisin langan. Pujottelin langan loppujen 10 s läpi, kiristin ja päättelin hyvin työn nurjalla puolella.

takakautta oikein neulottu silmukka

3 kommenttia:

  1. Ps. Kysy ihmeessä jos et ymmärrä selostuksiani. =)

    VastaaPoista
  2. Enpä ole ennen kuullutkaan takakautta tehdystä oikeasta silmukasta. Kokeilulistalle menee. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
  3. Olepa hyvä! Tuolla tavalla saa kyllä kivan kohokuvion neuletyöhön.

    VastaaPoista