torstai 2. elokuuta 2012

Yhden illan juttu

Poikaanen oli käynyt nukkumaan ja minä otin kutimet esiin pitkästä aikaa. Viimeksi neuloinkin sen tiskirätin ja nyt tuosta samasta langasta saippuapussin, joka tuli valmiiksi hujauksessa. Pussi tulee oikeasti tarpeeseen ja se on ollut things to do -listalla jo kauan. Käytän kestovaippojen tahranpoistoon sappisaippuaa ennen pesukoneeseen laittoa ja se kun on tuollainen perinteinen palasaippua, niin se lipsuu käsistä kaiken aikaa. No nyt se on pussissa eikä enää lipeä. Kätevää kerrassaan.





Ohjetta en mistään hakenut, kunhan vain aloin neuloa. Loin 20s ja ensimmäisen kerroksen neuloin oikeaa. Toinen krs *2o, 1 langankierto, 2o yhteen*, joita sitten toistelin kunnes silmukat loppuivat. Nehän loppuivat 2o yhteen, joten työ tuli vähän vinoon, mutta eipä se tuossa lopputuloksessa näy. Näitä kahta kerrosta sitten toistelin, kunnes pituutta oli riittävästi ja saippua mahtui hyvin sisään. Taitoin työn kaksinkerroin ja ompelin reunat yhteen. Lopuksi letitin pienen nyörin ja pujottelin sen pussin reikiin. Saippua sisään, kiristys ja rusetti.  

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pieni tuunaus

Ikean kori tarvitsi ihan pikkuisen tuunauksen. Pehmusteet pohjaan, ettei tule pahaa jälkeä uuteen Expedit-hyllyyn. Koria vedetään ees taas aika usein, siellä kun on Poikaasen lelut. 




Poikaanen on nyt 4,5kk ja osaa kääntyä selältä mahalleen ja toisin päin. Tänään itse asiassa on se päivä kun ensimmäisen kerran kääntyi mahalta selälleen. Taitaa tulla pojasta melkoinen menijä, kunhan vaan pääsee kunnolla liikenteeseen. Minkähänlaiset pehmusteet sitä tarvitsisi sitten Poikaaseen teipata, että säästyisi pahimmilta kolhuilta. 
Jalat ristissä, tämä on suosikkiasento :)

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Ei pöllömpää





Vaunuttelureissulla törmäsin ihaniin tuotteisiin. Mukaan tarttui neuvolakortin kannet, tuttiremmi ja avaimenperä. Käy tsekkaamassa nettikauppa ja blogi: www.arkkikauppa.com. 

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Osa-aikainen maailmanparantaja

Tammikuussa Ekat pöksyt -kirjoituksessani haaveilin ja "uhosin", että minusta tulee kestovaippamamma. No tuli joo, mutta ei kylläkään kokoaikaista kestovaippailijaa. Harmittaa kyllä, kun maailma ei minun osaltani pelastu kuin osaksi ;). Yöksi laitan vauvalle aina kertakäyttövaipan, koska silloin ohivuodot eivät ole niin todennäköisiä kuin kestovaipoilla. Kotona päivällä pyrin käyttämään kestiksiä mahdollisimman usein, mutta kyläilyreissut sujuvat näppärimmin kertakäyttövaipoilla. Voin kuitenkin aina tyynnyttää vihreää omaatuntoani sillä, että jos käytän ainakin yhden kestovaipan päivässä, niin se on 365 vaippaa vuodessa vähemmän kaatopaikalla. 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ensiapua

Ompelemiseen hurahtanut naikkonen täällä nyt kirjoittelee. Tai en tiedä olenko hurahtanut vielä ompelemiseen, mutta siihen liittyviin tarvikkeisiin kyllä. Jyskistä jäi mukaan ompeluloota, tiedä sitten kuinka laadukasta tavaraa se sisältää, mutta onpahan jonkinsortin ensiapulaukku.  



lauantai 30. kesäkuuta 2012

Oi Eeva!

Käsityökenttäni laajenee tästä eteenpäin: ostin vihdoin viimein ompelukoneen. Huutokaupasta se omakseni tuli 25 eurolla, kiitos appiukon. Enpäs tiedä kuinka vanha peli on kyseessä, mutta merkki on Eva Economic 530. Melkoisen hyvin se pelittää ja siistikin se on. Olen viimeksi ommellut yläasteella, joten aika ruosteessa on taidot... Kuitenkin eka homma onnistui aika hyvin. Idea kahvipussicoastereihin eli lasinalusiin tuli kiertoidea-blogista




torstai 17. toukokuuta 2012

Rätti väsynyt(kö)



Vauvan hoitamisen ohessa ei kannattanut aloittaa mitään mahdotonta, varsinkaan nyt kun halusin saada nopeasti valmista. Muutenkin roikkuu tuolla lankakorin pohjalla puolivalmiita, suuritöisiä juttuja ihan riittämiin. 


Aina tarpeellinen tiskirätti oli nyt työn aiheena. Lankana on Hjertegarnin bambulanka, jonka voi pestä 40 asteessa. Se onkin kätevää, jotta voi heittää koneeseen muun pyykin mukaan, eikä tarvitse mitään hienopesuja värkätä. Rätti on jo testattu ja toimii muuten älyttömän hyvin! Paras rätti, mikä meidän huushollissa on koskaan ollut. Tässä siis suosittelemisen arvoinen lanka tiskirättiin, vinkkinä myös Maaritille, joka blogikirjoituksessaan harmitteli Novitan bambulangan lopettamista. 


Loin 55 silmukkaa ja neuloin neljä ensimmäistä kerrosta aina oikein. Sen jälkeen jatkoin niin, että jokaisen puolen alussa ja lopussa neuloin aina oikein ja muuten sileää neuletta (= työn oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin). En tiedä montako kerrosta neuloin, kunhan silmämääräisesti katsoin koska alkaisi näyttää sopivan kokoiselta. Lopuksi neuloin neljä kerrosta aina oikein. Homma valmis, eikä todellakaan mikään väsynyt rätti.