tiistai 27. maaliskuuta 2012

Käsien taitoja

Äitini tekemät pikkutossut
Junasukkia tulikin monet,
ne pysyy todella hyvin jalassa.

Turvakaukaloon sopiva pussihaalari on
Tuula-mummun tekosia.
Alla vauvan isoisoisän tekemä kehto.
Asusteet kruunaavat asun kuin asun.
Tuula-mummun kädentaitoa.


Tätikin virkkasi isoäidin neliöistä peiton.
Vaikka mieli ei enää pysy ajan tasalla, niin silti kädentaidot säilyvät.
Vauvan yli 80v. isomummun tekemä peitto <3


Isotädin virkkaamat tennarit


Perintökalleudet. Vauvan isän äiti on tehnyt
nämä 28 vuotta sitten. Nämä on olleet päällä sekä
isällä että pojalla, kun on ensi kertaa tultu kotiin.  

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Uusi elämä alkoi

Pikkuinen poika meille syntyi ja uusi, ihmeellinen vaihe elämässä alkoi. Vauva sai jo paljon lahjaksi itsetehtyjä ihania juttuja mummuilta ja muilta sukulaisnaisilta. Kirjoittelen niistä myöhemmin, kunhan saan kaikki kuvattua. 

lähde: www.wsoy.fi

Ystäväni toi minulle lahjaksi Debbie Blissin Neulojan vuosi -kirjan. Kirjassa  on aivan ihania ohjeita jokaiselle vuodenajalle. Nyt kun tämä vauvaelämä tästä alkaa tasaantua, niin otan taas kutimet esiin. On muuten melko lailla kaikkea mitä pitäisi tehdä ja varsinkin vauvalle haluaisin neuloa kaikenlaista ihanaa kevättä ja kesää varten. Palataan! =)

torstai 1. maaliskuuta 2012

Ennaltaehkäisyä

Nyt on ollut tosi hankala neuloa sormien puutumisen ja turvotuksen vuoksi ja siksi en olekaan saanut vauvalle valmiiksi neuletakkia, jota aloin tehdä. Vähän harmittaa kyllä. Voisin toki neuloa, mutta käsialani ei juuri nyt ole kovin kaunista, koska on aika hankalaa neuloa kun sormissa ei ole tuntoa. Teinpä sitten itselleni tulevaa tarvetta varten rinnanlämmittimet, joiden ulkonäöllä ei ole niin väliä. Nämä oli myös nopeat ja helpot tehdä. 







Neuloin lämmittimet alpakkalangasta ja loin aluksi 4 silmukkaa. Neuloin ainaoikeaa. Joka oikealla puolella lisäsin kummassakin reunassa yhden silmukan, siten että oikean puolen alussa neuloin yhden silmukan ja tein sitten lisäyksen kiertäen oikein ja puikon lopussa tein lisäyksen ennen viimeistä silmukkaa. Tein lisäyksiä niin kauan kunnes silmukoita oli yhteensä 38. Neuloin jonkun kerroksen ainaoikein ja aloin sitten kaventaa työtä pikkuhiljaa neulomalla työn alussa ylivetokavennuksen ja lopussa 2 oikein yhteen. En kaventanut kovin tasaisin väliajoin vaan silmämääräisesti katsoin mikä näyttää hyvältä. Päättelin työn kun siinä oli jäljellä 14s. Olen kuullut kauhutarinoita rintatulehduksista, että yritän kyllä kaikin keinoin välttyä siltä vaivalta. Toivottavasti nämä lämmittimet tehoaa.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Lapaset lämpöiset











Novitan ja Marttojen tumppurekka vieraili eilen Seinäjoella. Tokihan minunkin piti siellä käydä. 
Nautiskelin hyvästä kahvista ja mukavasta tunnelmasta. 

perjantai 10. helmikuuta 2012

Turhautumisia

Olen saanut neulottua jonkin verran, vaikka nyt loppuraskaudesta, kun vähäsen turvottaa, tuppaavat nuo sormenpäät puutumaan melkoisesti. Välillä kun ravistelee ja jumppaa käsiä, niin taas pystyy pari kierrosta tekemään. Vauvalle olen tekemässä merinovillaista neuletakkia, mutta tässä ennen sen valmistumista tein parit lahjat. 
Tennarisukat menevät kaverilleni, joka halusi ehdottomasti samanlaiset, kun hän näki avopuolisoni vastaavanlaiset sukat, jotka mieheni äiti teki joululahjaksi. Tennarisukkien ohje löytyy Novitan sukkalehdestä, joka ilmestyi loppuvuodesta. 





Neuloin peruslapaset 1-vuotiaalle. Tein niistä peukalokiilattomat. En tiedä yhtään ovatko ne käteen sopivat ja ovatko peukalot oikealla kohdallaan. Jotenkin on niin hankala löytää netistä sellaista selkeää ohjetta siitä, että kuinka paljon neulon lapasia, ennenkuin teen peukalon paikan. Joka puolelta löytyy vain ohje: "kun olet neulonut sileää peukalon tyveen saakka, tee peukaloa varten aukko jne..." Mistä tiedän missä kohtaa se peukalon tyvi on, kun teen lahjaksi ja lahjan saajan käsi on parinkymmenen kilometrin päässä? Eikä sitten viitsi soittaa ja pyytää mammaa mittaamaan lapsosen käsi. Ja sitten kun neuloo/kutoo sukkia ja ohjeessa lukee: "kun pikkuvarvas peittyy, aloita kavennukset". Taas törmään samaan ongelmaan: mistä tiedän koska se pikkuvarvas peittyy, kun teen jollekin toiselle kuin itselle niitä sukkia? Huoh. Hei te ihmiset, antakaapas hyviä vinkkejä tähän ongelmaan! 

torstai 9. helmikuuta 2012

Osallistu arvontaan

Nyt ei luvata tilpehöörejä, eikä Ruattin risteilyitä vaan aitoa asiaa.

Taito-lehti järjestää bloggaajille ja facebookkaajille arvonnan, josta voi voittaa vain järkeviä asioita:
- lahjakortit Ilun Handuun (100 euroa)
- Titityyhyn (50 euroa)
- Villavyyhtiin (50 euroa)
- sekä kaksi Taito-lehden vuosikertaa.

NÄIN OSALLISTUT ARVONTAAN: 
jaa tämän tapahtumailmoitus blogissasi tai Facebook-sivuillasi ja ilmoita siitä sitten sähköpostilla osoitteeseen: Opens window for sending emailtoimitus(at)taito.fi.
Yhdestä julkaisusta saat yhden arpalipun ja jos joku mainitsee tilauksen tehdessään lukeneensa tästä kampanjasta blogistasi, saat peräti 10 arpalipuketta! Arvonta on voimassa 2.3.2012 asti.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Arkistointia


Valokuvakansiota selaillessani tuli vastaan kaksi vuotta sitten kummipojalleni yksivuotislahjaksi neulomani apupupu. Hän asuu Lapualla, että siitä syystä on Lapuan liikkeen mallin mukaan neulottu villapaita pupulla yllä. Arkistoidaanpa tuokin tekele tänne blogiin.