tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pieni tuunaus

Ikean kori tarvitsi ihan pikkuisen tuunauksen. Pehmusteet pohjaan, ettei tule pahaa jälkeä uuteen Expedit-hyllyyn. Koria vedetään ees taas aika usein, siellä kun on Poikaasen lelut. 




Poikaanen on nyt 4,5kk ja osaa kääntyä selältä mahalleen ja toisin päin. Tänään itse asiassa on se päivä kun ensimmäisen kerran kääntyi mahalta selälleen. Taitaa tulla pojasta melkoinen menijä, kunhan vaan pääsee kunnolla liikenteeseen. Minkähänlaiset pehmusteet sitä tarvitsisi sitten Poikaaseen teipata, että säästyisi pahimmilta kolhuilta. 
Jalat ristissä, tämä on suosikkiasento :)

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Ei pöllömpää





Vaunuttelureissulla törmäsin ihaniin tuotteisiin. Mukaan tarttui neuvolakortin kannet, tuttiremmi ja avaimenperä. Käy tsekkaamassa nettikauppa ja blogi: www.arkkikauppa.com. 

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Osa-aikainen maailmanparantaja

Tammikuussa Ekat pöksyt -kirjoituksessani haaveilin ja "uhosin", että minusta tulee kestovaippamamma. No tuli joo, mutta ei kylläkään kokoaikaista kestovaippailijaa. Harmittaa kyllä, kun maailma ei minun osaltani pelastu kuin osaksi ;). Yöksi laitan vauvalle aina kertakäyttövaipan, koska silloin ohivuodot eivät ole niin todennäköisiä kuin kestovaipoilla. Kotona päivällä pyrin käyttämään kestiksiä mahdollisimman usein, mutta kyläilyreissut sujuvat näppärimmin kertakäyttövaipoilla. Voin kuitenkin aina tyynnyttää vihreää omaatuntoani sillä, että jos käytän ainakin yhden kestovaipan päivässä, niin se on 365 vaippaa vuodessa vähemmän kaatopaikalla. 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Ensiapua

Ompelemiseen hurahtanut naikkonen täällä nyt kirjoittelee. Tai en tiedä olenko hurahtanut vielä ompelemiseen, mutta siihen liittyviin tarvikkeisiin kyllä. Jyskistä jäi mukaan ompeluloota, tiedä sitten kuinka laadukasta tavaraa se sisältää, mutta onpahan jonkinsortin ensiapulaukku.  



lauantai 30. kesäkuuta 2012

Oi Eeva!

Käsityökenttäni laajenee tästä eteenpäin: ostin vihdoin viimein ompelukoneen. Huutokaupasta se omakseni tuli 25 eurolla, kiitos appiukon. Enpäs tiedä kuinka vanha peli on kyseessä, mutta merkki on Eva Economic 530. Melkoisen hyvin se pelittää ja siistikin se on. Olen viimeksi ommellut yläasteella, joten aika ruosteessa on taidot... Kuitenkin eka homma onnistui aika hyvin. Idea kahvipussicoastereihin eli lasinalusiin tuli kiertoidea-blogista




torstai 17. toukokuuta 2012

Rätti väsynyt(kö)



Vauvan hoitamisen ohessa ei kannattanut aloittaa mitään mahdotonta, varsinkaan nyt kun halusin saada nopeasti valmista. Muutenkin roikkuu tuolla lankakorin pohjalla puolivalmiita, suuritöisiä juttuja ihan riittämiin. 


Aina tarpeellinen tiskirätti oli nyt työn aiheena. Lankana on Hjertegarnin bambulanka, jonka voi pestä 40 asteessa. Se onkin kätevää, jotta voi heittää koneeseen muun pyykin mukaan, eikä tarvitse mitään hienopesuja värkätä. Rätti on jo testattu ja toimii muuten älyttömän hyvin! Paras rätti, mikä meidän huushollissa on koskaan ollut. Tässä siis suosittelemisen arvoinen lanka tiskirättiin, vinkkinä myös Maaritille, joka blogikirjoituksessaan harmitteli Novitan bambulangan lopettamista. 


Loin 55 silmukkaa ja neuloin neljä ensimmäistä kerrosta aina oikein. Sen jälkeen jatkoin niin, että jokaisen puolen alussa ja lopussa neuloin aina oikein ja muuten sileää neuletta (= työn oikealla puolella oikein ja nurjalla nurin). En tiedä montako kerrosta neuloin, kunhan silmämääräisesti katsoin koska alkaisi näyttää sopivan kokoiselta. Lopuksi neuloin neljä kerrosta aina oikein. Homma valmis, eikä todellakaan mikään väsynyt rätti. 

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kiirettä ja kirpputoreilua

Eipä kerta kaikkiaan ole ehtinyt kutimien kanssa touhuta sen jälkeen, kun tuo pikkuinen "pookuliini" tuli maailmaan. Onneksi lähipiiristäni löytyy tekijöitä ja minulta isot kasat lankoja! Äitini jo sai muutaman kerän mukaansa Viking Garnin Baby Ull -lankaa, joka on ihanaa merinovillaa. Niistä keristä tulee pikkuherralle ruskea neuletakki nyt kesäksi. Se olikin jo viimeistelyä vaille valmis, kun viikonloppuna kotopuolessa käväistiin. 

Imettäessä ehtii selailla nettiä aika hyvin ja olenkin päässyt tekemään löytöjä nettikirppiksiltä. Facebookin kirpputoreilu on äärimmäisen kätevää: otat vain kuvan tavarasta jota myyt, lisäät sen kirpputorin kuva-albumiin ja kirjoittelet kuvatekstiin hinnat ja muut tiedot. Sitten jos joku haluaa tavaran ostaa, niin yksityisviesteilyn kautta ilmoittelet osoitteen, josta voi hakea tai sovit paikan, jossa treffataan ja tavara vaihtaa omistajaa. Siis niin näppärää, eikä tarvitse maksaa mitään paikkavuokraa eikä käydä järjestelemässä tavaroita niinkuin oikealla kirpparilla. Raskausaikana tutustuin facebookin nettikirppiksiin ja tein sieltä mahtavia löytöjä ihan pikkurahalla tai jopa ilmaiseksi. Edelleen olen sitä kautta hommannut pikkuiselle muun muassa vaatteita. Itse olen myynyt kaikenlaista kirjahyllyistä vaatteisiin ja saanut jo vähän tilaa kämppäämme ja autotalliimme. Onneksi, sillä tavarapaljous ahdistaa eikä ole kunnolla tilaa vauvan jutuille. Olen myös lahjoittanut tavaraa pois; kuten nyt viikonloppuna, kun eräs työtön pariskunta haki minulta sohvan, hyllyn, kaapin, mattoja ym. He saivat tavarat tarpeeseen ja minulle tuli tilaa sekä aivan älyttömän hyvä mieli.  Win-win. 

Mukavaa kevättä, ihmiset!