tiistai 8. maaliskuuta 2011

Pipo päässä kevätsäässä


Suklaapatukoiden kaupanpäällisiksi saatu Nutcase –pipo alkoi olla jo tiensä päässä, joten avopuolison pyynnöstä piti ryhtyä tekemään uutta pipoa näin kevään kynnyksellä.
Syntyi siis ihan perusmyssy, mutta ei sentään villalangasta vaan vähän kevyemmästä akryylistä.



Mitta, apulanka, sakset ja kahvia. Näillä pääsee pitkälle.

Loin 134 silmukkaa Red Heart Denver –langasta nron 3 pyöröpuikoille. Neuloin ensin jonkun matkaa jälleen kerran joustinneuletta (1o, 1n) ja sen jälkeen monen monta puuduttavaa kerrosta pelkkää oikeaa. Kun pipo oli n. 17 cm korkea, aloitin kavennukset. Tuolloin myös vaihdoin pyöröpuikot sukkapuikkoihin. Merkitsin tasavälein seitsemän merkkilankaa, joiden molemmin puolin kavensin. Aina ennen merkkilankaa ylivetokavennus ja merkkilangan jälkeen 2o yhteen. Näitä toistelin joka toinen kerros, välikerrokset neuloen oikeaa. Kun jokaisella puikolla oli jäljellä n. 18 silmukkaa, neuloin koko kerroksen 2o yhteen ja seuraavan kerroksen oikein.  Näitä kahta kerrosta toistelin niin kauan, kunnes joka puikolla oli jäljellä enää 2 silmukkaa. Katkaisin langan ja pujottelin sen loppujen silmukoiden läpi. Kiristys ja päättely = pipo valmis!

ps. Hyvää naistenpäivää! 

1 kommentti:

  1. Joku oli tullut blogiini haulla "langan pujottelu silmukoiden läpi, mitä tarkoittaa". Se tarkoittaa sitä, että kun puikoille on jäänyt enää muutama silmukka, niin lanka katkaistaan ja itse yleensä pujotan langan isoon parsinneulaan ja lähden pujottelemaan tuon langan ja neulan kanssa jokaisen silmukan läpi. Aina kun olen silmukoista kerännyt neulalle, niin saan pudottaa sukkapuikot pois sitä mukaan. Sitten kun kaikki silmukat on kerätty, niin kiristän langan ja vien neulan työn nurjalle puolelle ja päättelen työn hyvin. Tämä on hankala selittää, mutta toivottavasti vähän aukesi tuo asia. Kommentoi ja kysy rohkeasti, jos et ymmärtänyt.

    VastaaPoista