maanantai 19. syyskuuta 2011

Ensimmäisiä kuvioita




Kaivelin vaatekaappiani ja ajattelin kuvata parin vuoden takaiset neulejutskat tänne blogiinkin. 
Tämä blogihan on kuin päiväkirja. 


Kolmiohuivi on Novitan ohjeella tehty. Tein samanlaisen huivin myös ystävälleni. Itse en ole juurikaan omaa huiviani käyttänyt, koska sitä pitäisi vähän jatkaa. Se on liian lyhyt, jos aikoisi kunnolla kietaista sen kaulan ympäri lämmittämään. Harteilla se menee oikeinkin hyvin. 


Taikabolero on ensimmäisiä neulomiani isompia juttuja. Tässä olen myös ensimmäistä kertaa elämässäni tehnyt jonkinlaista pitsikuviota puikoilla. Muistan hyvin sen onnistumisen riemun jonka koin, kun kuvio alkoi muotoutua ja jopa näytti samalta kuin mallissa. 

lauantai 17. syyskuuta 2011

Deadline saavutettu

Otsikko vähän huijaa. Sain melkein valmiiksi kaikki suunnittelemani neulomukset. Pupuista jäi uupumaan kaksi ja yhdet pitkävartiset villikset ovat vielä lankakeränä. 


Ystävän poikavauvalle tein kypärämyssyn, villasukat ja tumput. Vauvan tumppuihin loin 40 silmukkaa (10 per puikko), puikot olivat kokoa 3,5. Neuloin ensin joustinneuletta (1o, 1n) noin 13 kerrosta. ja sen jälkeen sileää (kaikki oikein) saman verran, jonka jälkeen aloitin kavennukset: I ja III puikkojen lopussa kaksi oikein yhteen ja II sekä IV puikkojen alussa ylivetokavennus (=nosta 1 silmukka neulomatta, neulo 1 s. oikein ja vedä nostettu silmukka neulotun yli). Näitä tein niin kauan kunnes jokaisella puikolla oli enää kaksi silmukkaa. Sitten vain langan katkaisu ja vedetään se silmukoiden läpi, kiristetään ja päätellään hyvin. 

Vauvan villikset ovat Marttojen ohjeella tehty. Ohje löytyy tästä. Vauvan myssyn ohjeet ovat olleet Novitan Wool-langan vyötteessä, mutta ohje löytyy myös täältä.




Kanikaverit


sunnuntai 28. elokuuta 2011

Langat käsissä

Pitkän ajan jälkeen on aika päivittää blogia ja aloittaa syyskausi. Syksy tuo aina mukanaan innostuksen neulomiseen ja suunnitteilla on jos jonkinmoista. Olen myös tehnyt itselleni neulomusten suhteen melkoisen kiirusta deadlinea, jota en välttämättä saavuta. Kiireinen aikatauluni sisältää mm. useamman apupupun, villasukkia, tumput ja nämä kaikki kolmen viikon sisään. 

Olen käynyt läpi lankavarastoani, joka on melkoinen. Lankoja katsellessani mieleeni muistuikin useampi tuotos, joita olen suunnitellut viime syksynä. Olisikohan tänä syksynä jo toteutuksen aika? Toki näiden vanhojen suunnitelmien lisäksi on tullut jo liuta uusia juttuja; ainakin aion tehdä itselleni villahameen. Luulenpa, että nyt on aika ryhtyä tuumasta toimeen. 


Joskus aikoja sitten kirpparilta 2 eurolla 
ostamani langat

murto-osa lankavarastoistani...

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Perunateatteria

Perunat kasvavat, ainakin vartta. Valmiita perunoita pääsemme maistelemaan vasta heinäkuussa, eivät ihan juhannukseksi ehdi. 

1.6., itää jo.

tänään näyttää mukavalta


Olen saanut vuosi sitten huhtikuussa pari orkideaa ja nyt vihdoin toinen niistä kukkii. Mahtavaa! Aikaisemmin en ole orkideaa saanut kukkimaan uudelleen. Toinenkin kun vielä siitä lähtisi kukoistamaan, niin avot!






perjantai 6. toukokuuta 2011

Tauko paikallaan

Nyt on tosiaankin tauko meneillään neulomisjutuissa. Sen verran alkaa jo kesä kolkutella, ettei jaksa kutimien kanssa häärätä ja juoksuttaa lankaa pitkin hikisiä käsiä. 


Seuraavaksi on aika touhuta kesäsiivousten parissa, kuten ikkunoiden pesun, plääh... Ajatuksena on myös laittaa parveke kesäkuntoon. Sinne vähän yrttejä, kukkia ja tietenkin ämpäriperunoita. Ne pitäisi jo kylvää, että saisi heti juhannuksen jälkeen uusia perunoita. Viime vuonna ämpäriperunoiden saldo oli 9, tänä vuonna haluan enemmän. Viimeksi perunoiden kastelu jäi vähän hakoteille, kun kesälomailimme ympäri Suomen. Kotiin tullessa perunan varret olivat kovinkin nuukallaan. Sitä virhettä en aio nyt toistaa. Ämpäriperunoiden salaisuuksiin voit tutustua tästä.


Mukavaa kesän odotusta kaikille!

torstai 7. huhtikuuta 2011

Lehtijuttu

Tänään se tuli, kolahti postiluukusta: ihka ensimmäinen ja oma käsityölehti. Sain vähän aikaa sitten sähköpostiin mainoksen Suuri Käsityö -lehdestä ja heti tilasin. Mainoksen orja siis. Kivoja malleja näytti olevan ja etenkin tuolla ompelurintamalla, se ei vain oikein ole minun juttuni. Taidanpa kiikuttaa kaavoja äidilleni ja esittää vienon toiveen. 


www.suurikasityo.fi

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Suvantovaihe

Viimeiset urakkani neulerintamalla olivat mekko ja bolero kirjoituksessa Tyttöjen juttuja. Niiden tekemisessä minulle tuli niin kiire, ettei mikään ihme etten ole saanut mitään uutta aikaiseksi. Olen kyllä aloittanut apupupun tekoa (taas), mutta sekin on vielä ilman vartaloa ja paitaa, raukka. Odottelee vain kudinkassissani lankojen seurana ja tylsistyy. 




Kevään tulolla on usein se vaikutus, ettei neulomishommat kiinnosta. Talvellahan niitä lämpimiä asusteita tarvitaan eikä kesän kolkuttaessa. Tosi asia on myös se, että en saa itselleni aikaiseksi villapaitaa ennen kuin täytän 30v. Hyvän tähäre, siihenhän on aikaa enää pari viikkoa! Kovat olivat suunnitelmani silloin joulukuussa, kun blogini perustin. Hauska lukea näin jälkeen päin ensimmäistä kirjoitusta ja pohtia kuinka aika onkaan mennyt nopeasti. Ja kyllä, myönnettävä on, että blogikirjoitteluun jää koukkuun. 


On kai ryhdyttävä tuumasta toimeen; nyt siis apupuput kevätkuntoon! Niitä olisikin kolme kappaletta tilauksessa, hmm, ehkä neljäskin. Jatkan tikkuamista varmaan huomenna...